perjantai 26. huhtikuuta 2013

3. päivä Gubbio

Kolmantena Gubbion päivänämme aamun ohjelmassa oli pikainen vierailu kaupaoppilaitoksella. Maria oli hyvin innokas esittelijä ja expertti projektihakemusten kirjoittamisessa. Oppilaitoksilla on paikallinen kuuden oppilaitoksen verkosto, jossa yhteyshenkilömme Laura Zampagli hoitaa suhteita ja kyseisen kauppaoppilaitoksen opettaja Maria hoitaa projektihakemusten kirjoittamisen. Kansainvälistyminen nähtiin oppilaitoksessa tärkeäksi. Oppilaitoksessa oli myös fashion-ala, joka vastasi ainakin joiltakin osin WinNovan vaatetusalaa.

Seuraavaksi oli ohjelmassa yritysvierailu Tagina-keramiikkatehtaaseen. Tehtaan tuotteita ovat huippulaadukkaat keramiikkalaatat. Tehtaalla on asiakkaita ympäri maailmaa, mm. Saudi-Arabiassa, Arabiemiraateissa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa, jopa Suomessa on yksi jälleenmyyjä, Airas. Uusin keramiikkalaattamallisto jäljitteli puun ulkonäköä. Laatat olivat todella isoja verrattuna Suomessa totuttuihin. Tapasimme tehtaan johtajan, joka tiesikin kertoa meille, että Suomalaiset pitävät pienistä laatoista.

Iltapäivällä vierailimme Gubbion matkailutoimistossa. Seuraavan päivän kansallisesta lomapäivästä ja siihen liittyvistä järjestelyistä johtuen johtaja työskenteli vierailumme aikaan yksin toimistossa. Esittelyn lomassa hän palveli niin paikalle tulleet asiakkaat kuin myös hoiti asiakaspalvelun puhelimitse.

Lyhyen hengähdystauon jälkeen oli vuorossa päivällinen yhteyshenkilömme Lauran kotona. Päivällisellä oli myös kaksi opettajaa, jota eivät olleet päässeet kuulemaan ja näkemään edellisen päivän esityksiämme ja Lauran taiteilijamies. Nautimme kotitekoista pastaa, artisokaa ja grillattua lihaa sekä jälkiruuaksi jäätelöä ja mansikoita hyvässä seurassa. Koti suurine puutarhoineen ja taideteoksineen ja kissoineen oli meille suuri kulttuurielämys.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti