maanantai 21. lokakuuta 2013

Rakennusalan opintovaihto Lyonissa, oppilaitos La Mache 14.10.-18.10. 2013

Ecole La Mache
Yhteistyökumppanioppilaitos

Ranskalaiset oppilaat toivottivat meidät tervetulleiksi ja esittivät koostamansa diashown opintokäynnistään WinNovassa keväällä 2013.

Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa "Ammatillisia polkuja huipulle " tehtiin opintovaihto Ranskaan Lyoniin. Matkassa olivat Juha-Pekka Savolainen, Liisa Sarasoja ja Harri Rintala sekä neljä rakennusalan opiskelijaa. Hankkeen tavoitteen mukaisesti testattiin ECVET-prosessia ja samalla mahdollistettiin oppilaille osallistua yhdessä oppimiseen ranskalaisten kanssa. Vertaliltiin koulutusjärjestelmiä ja mm. mielenkiintoa herätti heidän "vahtimestarijärjestelmänsä" , joita heillä oli yhteensä kuusi henkilöä huolehtimassa poissaoloista ja muusta sosiaalisesta yhteistyöstä. opettajat keskittyivät opettamiseen.


Ranskalaiset olivat liikunnallisia. Ohjelmaan kuului seinäkiipeilyä.
Suomalaiset osalituivat rohkeasti.



suomaliset oppilaat jaettiin kaikki eri ryhmiin, englannin kielen käyttö koheni viikon aikana molemmin puolin!

Opintojaksoon sisältyi Autocad-suunnittelua ranskalaisten oppiliaden opastuksella. yllättäen rakennusalan opiskeluun sisältyi heillä paljon puun työstöä. Seuraavan päivänä suunnitellut kappaleet työstettiin CNC-koneella.





opettaja Olivier esittelee työstettyä taulua!




Ranskalaisten oppilaiden aktiviteettina oli paketoida ja myydä juustoa, ( saatu vuorilta!), jolla rahoittavat kevään 2014 opintomatkaa WinNovaan Raumalle.


  




Tutustuttiin myös keskiaikaisen Lyonin rakennustekniikkaan. Viikon aikana opittiin myös kulkemaan metroilla ja tramwayllä.
  












CNC-työstöä
 
Juuston pakkausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti