torstai 16. lokakuuta 2014

Vierailu INETE Lissabon 14.10.



 
Vierailimme 14.10.2014 Lissabonissa Inete Instituto de Educacao Tecnica - nimisessä yksityisessä teknisessä oppilaitoksessa. Vierailun aikana oppilaitoksen opiskelijat kierrättivät meitä oppilaitoksen tiloissa ja esittelivät eri aloja ja niiden opetusta oppilaitoksessa. Alunperin ostoskeskukseksi rakennetut tilat toimivat mainiosti oppimisympäristönä.

Kouluvierailu toteutettiin osana  AGE- hankkeen kokousmatkaa ja vierailun aikana keskusteltiin mahdollisesta yhteistyöstä opiskelijoiden KA1 liikkuvuushankkeen tai KA2 kehittämismishankkeen puitteissa. WinNovasta vierailuun osallistuivat Eija Häyrinen ja Anne Vaahtio.

Koulun rehtori Fernanda Torres ja opinto-ohjaaja Ana Baio antoivat kattavan yleisesittelyn Portugalin koulutusjärjestelmästä ja ammatillisesta koulutuksesta.

Koulussa annetaan peruskoulun jälkeistä ammatillista peruskoulutusta, joka kestää kolme vuotta. Opiskelijoita on hieman alle 500 ja opettajia noin 30 vakituista ja noin 15 määräaikaista asiantuntijaa.


Opiskelijoiden koulupäivät ovat pitkiä: kello 8-17 paitsi perjantaisin, jolloin lopetetaan jo puolen päivän aikaan. Kolmivuotisen koulutuksen kesto on 3200 - 3440 tuntia. Opettajien työaika on 45 tuntia viikossa, josta 22 tuntia on opetusta. Muun ajan he ovat oppilaitoksessa ohjaamassa opiskelijoita, kokouksissa, valmistelemassa oppitunteja jne.

Työssäoppimista koordinoidaan keskitetysti ja yritykset ovat halukkaita ottamaan opiskelijoita käytännön harjoitteluun. Työpaikalla opiskellaan noin 800 tuntia kolmen vuoden aikana. Oppilaitoksen koordinaattori käy työpaikoilla harjoittelun alussa, keskivaiheilla ja lopuksi.

Oppilaitoksen ilmapiiri on avoin ja lämminhenkinen ja opiskelijat ovat selvästi ylpeitä saadessaan opiskella siellä. Keskeyttäminen ei olekaan yleistä, vaan suurin osa aloittaneista myös valmistuu kolmessa vuodessa. Opintojen jälkeen suurin osa työllistyy omalle ammattialalleen, osa jatkaa yliopistossa.







1 kommentti:

  1. Anne on lähettänyt tämä blogikirjoituksen sähköpostiosoitteeseen liisasarasoja.julkaisu@blogger.com.Tämä on helppoa tapa päivittää blogia. Siitä johtuu, että nimeni on tuossa lähettäjänä.
    Liisa Sarasoja

    VastaaPoista