lauantai 25. huhtikuuta 2015

Opettajan osalta näkemiin ja kiitokset Antwerpeniin!

Kulunut viikko on ollut hyvin antoisa sekä opiskelijoille, että minulle opettajana. Jokainen päivämme on sisältänyt ammatillisesti mielenkiintoisia vierailukohteita ja sen lisäksi kulttuuriohjelmaa.

Antwerpenissa on erityisen mielenkiintoista sen värikäs historia ja monikulttuurisuus. Kaupungintalo juhlii 450-vuotista olemassa oloaan ja tutustuimme siellä esillä olevaan näyttelyyn, lisäksi olemme vierailleet useissa katolisissa kirkoissa, ihastelleet näkymiä yli Antwerpenin kaupunkikuvan MAS:sta, nähneet Grote Marktin ja tutustuneet vanhaan kaupunkiin, satamaan ja linnakealueeseen kävellen. Lisäksi pääsimme päiväretkelle Bryggeen, jossa teimme veneajelun kanaaleja pitkin. Tänään käymme opiskelijoideni kanssa vielä Antwerpenin eläintarhassa. Belgialaiset ranskalaiset, vohvelit ja suklaa ovat olleet maistelemisen arvoisia.

Yhteistyökoulumme sijaitsee juutalaisella asuinalueella; juutalainen yhteisö on hyvin eristynyt muusta yhteiskunnasta. Heillä on omat asuinalueet, synagogat, pukeutumistyyli, omat koulut ja vanhainkodit. Perheet ovat isoja, 8-10 lapsisia ja äidit ovatkin erittäin harvoin työelämässä kodin ulkopuolella. Aina kävellessämme alueen halki vastaamme tulee paljon keskenään kulkevia lapsia ja heillä saattaa olla mukanaan vauvakin vaunuissa. Miehiä tyypillisine asusteineen ja kiharoineen on kadulla paljon. Pariisissa tapahtuneen Charlie Hebdo-iskun jälkeen juutalaisten asuinalueita on vartioitu tarkasti. Alueilla on nähtävissä turvakameroita ja kadulla kulkee automaattiasein varustettuja sotilaita. Tätä kautta juutalaisiin kohdistuva terroriuhka on tullut itsellekkin hyvin konkreettisesti koettua; se on läsnä jotakin mikä oikeasti täällä voisi tapahtua. Veisi aikansa tottua tuohon katunäkymään.

Eilen illalla hyvästeltiin kollegat ja jätän tytöt heidän huomaansa. Lähden kotimatkalle opetukseen ja kv-toimintaan liittyvien uusien ideoiden kera ja yhtä kokemusta rikkaampana! :)

Dank je Belgie! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti