sunnuntai 29. toukokuuta 2016

7. pv / Vierailukohteena Voksenåsen Kultur og Konferansehotell (Oslo, Norja)

Kotia kohti

Lauantaina 28.5. aurinko Oslon taivaan yllä oli osin pilviverhon peittämä, joskin se löysi itselleen myös aina välillä raon näyttäytyä. Tänään vierailuni Voksenåsenille oli tullut päätökseen ja oli aika orientoitua matkaan kohti kotia.
Tukeva tankkaus aamiaisella, online check-in lennolle ja pikaiset hyvästit keittiöllä, niin olin valmis lähtöön. Matkan askelmerkit oli huolella painettu mieleen, noudattelihan paluuni samaa reittiä, joskin käänteistä, kuin tuloni Holmenkollenille: T-bane - flytåget - Gardermoen/Arlanda - Arlanda/Turku - Turku/Rauma. Alkumatka sujuikin ilman kommelluksia, voisi jopa sanoa, että erityisesti Gardermoenilla kaikki toimi erinomaisesti. Sen sijaan matkaan tuli Arlandassa pieni viive, kun lennonjohtotornissa oli tainnut mennä orava muuntajaan. Niin tai näin, jouduimme kuitenkin istumaan noin tunnin koneessa ennen kuin lentomme sai lähtöluvan. Lopulta pääsimme ilmaan ja kohti Turkua. Sää oli liki pilvetön, joten matkalla oli hyvä havainnoida kuinka kaunis saaristomeri onkaan. Samassa kone aloittikin laskeutumisen kohti Turkua ja oli aika vaihtaa kieliasetukset omasta järjestelmästä taas kotimaiseen. Tai ainakin rauman giäleen. 



Summa summarum - kulunut viikko täytti kaikki odotukset, jos ei jopa ylittänyt niitä. Vierailun aikana pääsin konkreettisesti tutustumaan Voksenåsenin toimintoihin ja tiloihin sekä sain hyvän käsityksen mitä kaikkia eri tutkinnon osia opiskelijamme voisivat siellä työssäoppia. Henkilökunnan osaaminen on erittäin korkeatasoista ja yhteishenki todella erinomaista. Levollisin mielin voimme siis jatkossakin lähettää opiskelijoita heille oppiin. Omalta osaltani koin, että olisi ensiarvoisen tärkeää, että näissä ulkomaisissa työssäoppimiskohteissa pääsisi vierailemaan ja viettämään aikaa arjen toimintojen parissa. Näin pääsee luontevalla tavalla tutustumaan henkilökuntaan ja samalla pystyy havainnoimaan heidään tapaansa ohjata ja neuvoa. Yhtälailla vierailun aikana pystyy varmistumaan siitä, että kaikki toiminnot vastaavat niitä vaatimuksia ja kriteereitä, joita tutkinnon osien suorittamiseksi on kirjattu.
Kaiken kaikkiaan, itselleni tämä oli erinomainen päätös lukuvuodelle 2016 - 2017. Matkan aikana syntyi lukuisia uusia ideoita oman opettajuuden ja opetuksen kehittämiseksi sekä samalla pääsin laajentamaan ammatillista verkostoani.

Kaikille, jotka ovat jaksaneet lueskella kirjoituksiani kuluneen viikon ajan, haluan toivottaa - Ha det bra!

1 kommentti:

  1. Hyvä blogi ja erittäin hyvin kirjoitettu mutta oliko sittenkään lukuvuosi 2016-2017 päätös viime viikolla?

    VastaaPoista