maanantai 23. toukokuuta 2016

1. pv / Vierailukohteena Voksenåsen Kultur og Konferansehotell (Oslo, Norja)

Matkaan mars

Aurinkoisen keväinen sunnuntai 22.5.16 tarjosi odotusta nostattavat puitteet alkavalle vierailulle Voksenåseniin.
Taustaksi sen verran, että keväällä 2015 tarjotui WinNovan Rauman majoitus -ja ravitsemisalalle mahdollisuus solmia työssäoppimissopimus Oslossa Holmenkollenilla sijaitsevan Voksenåsen Kultur og Konferansehotellin kanssa. Jo samaisena keväänä ensimmäinen opiskelijamme R_Kokki A13 -ryhmästä pääsikin toteuttamaan kymmenen viikon top -jaksonsa A la Carte -ruoanvalmistuksen merkeissä kyseisen hotellin keittiössä. Työssäoppiminen sujui siinä määrin mainiosti, että samainen opiskelija työllistyi ravintolan palvelukseen välittömästi top -jakson ja valmistumisensa jälkeen.
Nyt keväällä 2016 tuli QWin II -hankkeen myötä mahdolliseksi myös opettajan tehdä tutustumisvierailu Voksenåsenille lujittamaan yhteistyötä. Näin ollen pakkasin kokinvaatteet, tutkinnon perusteet ja monenmoiset muut koulutuksiimme liittyvät prosyyrit kassiin ja suuntasin kohti vuonojen maata.
Ensimmäisen päivän agendalla oli selvittää ja luoda askelmerkit mahdollisille seuraaville opiskelijoille. Matkan toteuttaminen osoittautuikin melko yksinkertaiseksi tehtäväksi, jossa kulkuvälineiksi valikoituivat niin lentokone, juna kuin vielä metrokin.
Aurinkoinen päivä oli kääntynyt sateisen sumuiseksi illaksi, kun majoituspaikka vihdoin oli edessä. Vierailun kannalta ikävää oli, että kyseinen Voksenåsenin hotelli on koko vierailuni ajan täyteen buukattu ja minun piti majoittua läheiseen Scandic Holmenkollen Parkiin, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa.
Ensimmäinen varsinainen vierailupäivä koittaa maanantaina 22.5., josta tarinaa tuonnempana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti