tiistai 24. toukokuuta 2016

2. pv / Vierailukohteena Voksenåsen Kultur og Konferansehotell (Oslo, Norja)

Kohteessa

Maanantaina 23.5. sakea sumu oli verhonnut Oslon ja erityisesti Holmenkollenin, näkyvyyden ollessa likipitäen olematon. Tästä välittämättä pakkasin tarvittavat varusteet olkalaukkuun yhdessä tuliaisieni kanssa ja siirryin hotellin aulaan odottamaan sovittua kyytiä Voksenåsenille. Ravintolan keittiöpäällikkö Oscar oli lupautunut poimimaan minut kyytiin matkalla ylös. Kyyti saapuikin kutakuinkin sovittuna aikana ja pikaiset tervehdykset vaihdettua suuntasimme päivän askareiden ääreen.
Ensialkuun luonnollisesti tutustuminen keittiöön ja henkilökuntaan ja sitten vaihtamaan sopivaa sotisopaa päälle ja hommiin.


Päivän tehtävät oli arvottu siten, että tulisin työskentelemään entisen opiskelijani apulaisena – ja sehän passasi minulle vallan mainiosti. Odotellessani päivän pomoani pääsin esivalmistelemaan illan alkuruoan tonnikalaa, joka kypsennettiin oliiviöljyssä valkosipulin kanssa a la sous vide. Asiaan vihkiintymättömille kerrottakoon, että kyseessä on vacuumipussissa, vesihauteessa tapahtuva kypsennys.
Jahka nuorimies saapui pienen kommeluksen saattelemana ensimmäistä kertaa koko vuoden aikaan myöhässä paikalle, pääsimme sikälikin mielenkiintoiseen tehtävään, että nypimme noin neljä tuntia lihasäikeitä irti toisistaan. Siinä touhutessa ja tarinoidessa totesimme yhteen ääneen, että nyt ymmärtää mihin fine dine- ja tähti-ravintoloissa tarvitaan lukematon määrä apulaisia ja harjoittelijoita. Entä mihin tämä suomalaisen yhteistyön tulos sitten lopulta päätyisi? No - kuivattuna, uppopaistettuna ja karamellisoituna pitkään haudutetun porsaankylkipalan päälle antamaan rakennetta ja hieman lisämakua eli lisäkkeeksi - lisäkkeeksi!? 
Tässä vielä kuvallinen näyte työstä alkumetreiltä:


Sinä aikana kun olimme antaneet osaamisemme lihasäikeille, oli muu henkilökunta valmistellut lounaalla tarjottavan buffet'n. Mainittakoon sen verran ravintolan liikeideasta, että heillä on päivittäin tarjolla buffet -lounas, joka tarjoillaan hotellin asiakkaille ja konferenssivieraille. Illalla taasen tarjolla on päivittäin vaihtuva kolmen ruokalajin menukokonaisuus. Toki asiakkaan on mahdollista valita myös useampia ruokalajeja, mutta nämä erikoisuudet tilataan yleensä etukäteen.
Ennen kuin asiakkat saapuivat, pääsin tutustumaan ruokasaliin ja näkemään miten buffet on asetettu tarjolle. Ohessa tallenne jälkipolville:



Buffet'n poiskorjaamisen ja seuraavan päivän esivalmisteluiden jälkeen olikin aika pestä keittiö ennen iltavuorolaisten töitä. Ja koska kyseessä on erittäin tasokas ravintola, on puhtaanapidon myös oltava samalla tasolla. Siinä sitä sitten kuurattiin ja puunattiin niin, että teräs kiilsi ja hohti.
Summa summarum - jo ensimmäinen päivä osoitti, että kyseessä on erityisen hieno työssäoppimispaikka ja mahdollisuus opiskelijoillemme. Opiskelijat voivat opiskella useita eri tutkinnon osia Voksenåsenissa ja samalla oppia lukuisia uusia tekniikoita ja menetelmiä osaamisensa kartuttamiseksi.
Päivästä jäi siis enää jäljelle laskeutuminen alas Holmenkollenia kohti majoitusta ja kaikkien kokemuksien sisäistäminen - det var en god dag!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti