keskiviikko 15. helmikuuta 2017

THE PLANET IS OUR HOME: LET´S JOIN NOT TO WASTE IT - TÄYDENNYSKOULUTUS VALLESECOSSA 4.-8.2.2017






Image result for erasmus+ logo





Ensimmäinen täydennyskoulutus toteutettiin Espanjalaisen partnerimme organisoimana Vallesecon kylässä Gran Kanarian saarella. Kaikki partnerit osallistuivat omalla panoksellaan ympäristöasioihin liittyvän opetuksen käytänteiden jakamiseen ja oman oppilaitoksen aktiviteettien kertomiseen. WinNovan osallistujat olivat Riitta Lavi, Sanna Paitula, Kai Raikunen ja Leena Seppänen. Mielenkiinnolla kuuntelimme italialaisten, slovenialaisten, bulgarialaisten, puolalaisten ja romanialaisten esityksiä.

Koulutuksen teemana oli jätteet ja kierrätys. Koulutukseen kuului myös liikkumista luonnossa ja tutstumista alueen jätteiden lajitteluun ja kaatopaikkaan, osallistuminen Tejedon kylän mantelinkukkatapahtumaan ja vierailu teknologiainstituuttiin, Vallesecon kylän museoon ja pieneen paikalliseen siiderintuotantolaitokseen, tutustuminen surffauskeskukseen, Play de la Inglesin dyyneihin ja Maspalomasin alueeseen.

Isäntäorganisaation opettajat ja opiskelijoiden vanhemmat olivat järjestäneet juhlan, jossa saimme maistella alueen perinteisiä ruokia ja tutustua opettajiin, vanhempiin ja projektiryhmämme jäseniin. Koko koulutuksemme ajan paikalliset opettajat olivat innokkaasti mukana ohjelmassa. Kouluvieralumme aikana saimme seurata mm. musisointia kierrätysmateriaaleista tehtyjen soittimien avulla. Opiskelijat harjoittelivat innokkaasti ja rohkeasti kanssamme keskustelua englanniksi.

Seuraavaa koulutusta suunniteltiin. Koulutus on Bulgarian Svistovissa ja teemana on vesi ja siihen liittyvä ympäristötietous ja opettaminen eri opetusmenetelmin. Ennen koulutusta kaikki partnerit toteuttavat vesi-aiheisen valokuvakilpailun omassa oppilaitoksessaan ja valmistelevat esitykset koulutukseen. Kaikki partnerit toteuttavat myös virtuaalikokouksia kahden muun partnerin kanssa. Kokouksissa on mukana sekä opettajia että opiskelijoita.

Näytetään IMG_20170207_120156.jpg
WinNovan tiimi valmiina esityksiin

Näytetään IMG_20170206_111100.jpg
Tervetulotoivotus partnereille koulun aulassa

Näytetään IMG_20170204_121824.jpg
Vaeltamassa isäntäorganisaation rehtorin Geman johdolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti